EU menetti luovan pääkaupunkinsa

Kooltaan kahden Pohjoismaan verran pienenevä EU menettää UK:n myötä markkinoinnin ja luovien alojen pääkaupunkinsa. Lontoon kohtalo on pitkälti sama kuin koko UK:n kohtalo.

Jo Cannesin päätösjuhlissa kuultiin ensimmäiset toimistoketjujen johtajien Brexit-kommentit. Globaali markkinointiteollisuus on keskellä kriittistä muutosvaihetta, jonka Euroopan veturina on toiminut UK. Maalla on digimarkkinoinnin kärkipaikka. Teknologia- ja datavetoisia yrityskauppoja tehdään maailmanennätysvauhtia – Lontoosta käsin. Markkinointi-investointien lasku, lykkääntyneet IPO:t rankaisivat nyt pahasti koko alaa. Myös Euroopassa.

Lontoo on onnistunut houkuttelemaan luokseen maailman suurimman joukon korkeasti koulutettuja tietotyön ammattilaisia. Miten Brexit vaikuttaa Lontoon ihmeeseen? Markkinoinnin ja median toimialat ovat keskeinen osa tätä laajempaa ilmiötä.

Deloitte julkaisi aiheesta maaliskuussa 2016 tutkimuksen, jossa ilmiötä kuvataan Lontoon kasvavaksi pehmeäksi vallaksi. Tutkimus osoittaa, että Lontoo on jo jättänyt New Yorkin kakkosena kauaksi taakseen. Viimeisen kolmen vuoden aikana Lontoon etumatkaa on kirinyt erityisesti kasvavat teknologia- ja yrityspalvelualat (konsultointi, markkinointi, mainonta, lakipalvelut).

 

Lontoon ihme – 1,7 miljoonaa tieto- ja luovan työn tekijää

Global talent - Deloitte

Lähde: Global Cities, Global Talent – London’s rising soft power – Deloitte 2016

Euroopan kakkonen, Pariisi, on lahjakkuuskeskittymänä vain puolet Lontoosta, ja muut Euroopan pääkaupungit jäävät kauas Deloitten tutkimuksen ulottumattomiin.

Lontoon nousu olisi tuskin ollut mahdollinen, ellei EU olisi viimeisen 43 vuoden ajan suonut sille pääsyä jatkuvasti laajenevaan lahjakkuusvarantoonsa. Deloitten tutkimuksen mukaan lahjakkuus houkuttelee pääomaa tehokkaammin kuin mikään muu, ja siksi UK onkin ollut jo pitkään EU:n suurin suorien pääomasijoitusten kohde. Yhdysvallat ja muu maailma ovat jo kauan käyttäneet UK:ssa sijaitsevia yrityksiään pääväylänä EU:n markkinoille.

On vaikeata kuvitella, että Brexit-jysäristä toipuva UK keksisi keinon, jolla varmistaisi tämän lahjakkuusvarantonsa häiriöttömän kasvun lähivuosina samalla, kun joutuu solmimaan satoja uusia kahdenkeskisiä kauppasopimuksia kumppaniensa kanssa Brysselissä ja ympäri maailman.

Jos Lontoon ihme saa turpiinsa, samoin käy surullista kyllä EU:llekin. Keskenään kilpailevat Pariisi, Berliini, Milano, Barcelona, Tukholma ja Helsinki tulevat tekemään parhaansa hyötyäkseen Lontoon heikentymisestä Brexit-iskuissa.

Numerot osoittavat, ettei Lontoota ainakaan lähitulevaisuudessa korvaa suoraan mikään muu EU-kaupunki, eikä edes niiden yhdistelmä. Jos Lontoon ote lipsuu, niin APAC-kolmio – Hong-Kong, Singapore ja Sydney – nappaa saaliista varmasti oman osansa.

Meiltä EU-yhteisöön jääviltä markkinoinnin ammattilaisilta sopii nyt toivoa hieman parempaa PR-työtä EU:n puolesta kuin mihin brittikollegamme ylsivät. EUn itsensä tulee tehdä paljon parempaa vakuuttamistyötä 500 miljoonalle kansalaiselleen – siitä miksi päätökset ovat meille kaikille tärkeitä.

Lontoo on monessa mielessä Euroopan markkinoinnin pääkaupunki. Suurten toimistoketjujen maailman tai Euroopan päämajat ovat yhtä lukuun ottamatta Lontoossa. Avauksen kumppaniyritykset Adobe ja Salesforce toimivat Euroopassa Lontoosta käsin. Kaikkien osakekurssit tippuivat reippaasti Brexitin alkupaniikissa.

Tilanne tulee varmaan jatkumaan epämääräisenä lähikuukausina. Euroopan isoilla instituutioilla ei näytä olevan käytössään mitään varasuunnitelmia Brexitin kaltaisille tilanteille. Pääkonttoreita ja henkilöstöä voi siirtää maasta toiseen mutta kestäisi vuosikymmeniä rakentaa Lontoon ainutlaatuista infraa ja lahjakkuusvarantoa muualle.