Avaus kasvoi jälleen kolmella uudella huippuosaajalla
Avaus on jälleen kasvattanut tiimiään rekrytoimalla Iina Parosen Konsultiksi, Outi Maulan Talouspäälliköksi ja Mirkka Niirasen System Specialistiksi.
|

Iina Paronen 0400 318 390
|
Pitkän kokemuksen asiakasprojekteista omaava Iina on aloittanut Avauksella Konsulttina huhtikuun alussa. Iina on toiminut viime vuodet projektipäällikkönä ja hankejohtajana valtiohallinnon, kuntien ja muun julkishallinnon suurissa IT -ulkoistusprojekteissa. Aiemmissa töissään hänelle on kertynyt sekä laajaa projektihallinnan osaamista että teknistä ymmärrystä. Iina on lisäksi kerryttänyt kokemusta myös CRM-järjestelmä- sekä asiakasintegraatioprojekteista. Iina on opiskellut sekä tietojenkäsittelyä että kasvatustiedettä ja hän on pohjakoulutukseltaan IT-tradenomi. Iinan edellisiä työnantajia ovat muun muassa Fujitsu Services sekä Suomen Asiakastieto
|
|

Outi Maula 040 152 6939
|
Outilla on pitkä kokemus eri taloushallinnon tehtävien parissa. Avauksella Outi vastaa talouspäällikkönä talouden ja tukitoimintojen sujuvuudesta sekä kehittämisestä. Ennen Avaukselle siirtymistä Outi on työskennellyt muun muassa tilintarkastajana PricewaterhouseCoopersilla sekä viimeiset viisi vuotta business controllerina mainostoimisto Taivaassa. Outi on valmistunut Lapin Yliopistosta pääaineenaan laskentatoimi.
|
|

Mirkka Niiranen
|
Mirkka on valmistunut EVTEK:stä Media Engineering linjalta vuonna 2008. Valmistumisensa jälkeen Mirkka on kerännyt kokemusta nettisivujen tekemisestä sekä työskennellyt freelancerina Activearkilla Front-end Developerina. Avauksella Mirkka vahvistaa Avaus Dialogin digitiimiä ja vastaa System Specialistina sähköisen asiakkuuden teknisten ratkaisujen toteuttamisesta.
|
|